Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Opiskelujen toinen vuosi käyntiin!

Heipodei ja toinen vuosi polkaistiin käyntiin jo reilu kaksi kuukautta takaperin. Koulun alusta alkean olen onnistunut työllistämään itseni jo aika hyvin. Ensin päätin tehdä isomman leikkuulaudan kuin nykyiseni, jotta mäkmätys poikaystävältäni liian pienestä leikkuulaudasta loppuisi. Sainkin kätevästi tarvitsemani päätypuut leikkuulautaan rahien rungosta ylijääneistä palasista. Tämä vuosihan perjaatteessa painottuu verhoilun opiskeluun ja tekoon, joten ensimmäinen varsinainen työ on rahin teko. Teimme ensin rungon, jonka ympärille aloimme tekemään verhoilua. Kerron rahin työvaiheista tähän alle kuvin. Ensin teimme raheihin rungot. Kuvassa rahini on jo liimauksessa. Jalat on tehty koivusta ja sarjat männystä. Seuraavaksi kiinnitimme satulavyöt verhoilulautaan, joka ruuvattiin kiinni liimauksen jälkeen. Naulasimme nupinauloilla tiheämpää juuttikangasta satulavöiden päälle. Sen jälkeen teimme täytelankalenkit, jotka täytimme suihkepullolla kostutetulla lastuvi