Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Viikon matka Pietariin!

  Saimme viime keväänä tiedon mahdollisuudesta lähteä Saskyn järjestämälle viiden päivän reissulle Pietariin. Luokastamme minun lisäksi lähti viisi muuta oppilasta ja yksi opettaja. Matkaan liittyi myös kahden muun koulun oppilaita. Voin sanoa, että tästä matkasta syntyi yksi ikimuistoisimmista matkoista kaiken kaikkaan :D Ensimmäinen päivä   Lähtö oli maanantai aamulla Tampereen rautatieasemalta. Sieltä matkamme suuntasi Tikkurilaan, jossa oli vaihto Allergoon Pietarin junaan. Pietariin saavuimme päivällä ja ensimmäiseksi suuntasimme hotellille. Matkalla hotellille tuli tieto, että kahden tähden hotelli, jossa meidän piti majoittua oli ylibuukattu, joten hotellimme vaihtui neljän tähden hotelliin. Not bad at all! Tipautettuamme tavarat hotellille hyppäsimme minibussin kyytiin, joka teki pienen kiertoajelun Pietarin keskustassa.   Kiertoajelun jälkeen etsimme ruokapaikkaa ja oppaamme ehdotti georgialaista ravintolaa. Kaikilla oli kuoleman nälkä, eikä kukaan muu kuin oppaamme ym