Istuinosan maalipoistoa |
Huuruista touhua
En ollut ikinä ennen poistanut maalia mistään, joten tämä oli ensimmäinen kertani. Onneksi maalinpoisto ei miksikään rakettitieteeksi osoittautunut, jolloin välineistön ja tekniikan oppi suhteellisen nopeasti. Välillä meni homma maalinpoistohuoneessa hilpeäksi, kun yhtä aikaa huoneessa tuoksui mm. solmaster, tinneri, tärpätti, eläinliima ja muutama muu aine. Maalihuuruissa kikateltaessamme opettajakin tuli huomanneeksi, että oli unohtanut jakaa meille hengityssuojamet..
Lakan pois hiontaa |
Vaikka tuoli oli maalattu kahteen kertaa kahdella eri sinisellä, osoittautui sen poisto aika helpoksi. Johtuen osin myös huonon ja rapistuneen maalipinnan ansiosta, maalit lähtivät hyvin raaputtamalla. Käytin myös Solmaster -maalinpoistoainetta maalinpoiston nopeuttamiseksi.
Lakanpoisto osoittautuikin astetta hankalemmaksi hommaksi. Se lakka, mikä ei lähtenyt maalipoiston yhteydessä, poistettiin Tinnerihauteella. Tämän jälkeen vielä hioin kaikki loput lakat hienolla hiomapaperilla (240/180) pois. Samassa syssyssä harmaita hiuksia aiheutti tuolissa oleviin kolhuihin, oksakohtiin ja muihin vastaaviin mennyt sininen maali, joka piti poistaa myös kokonaan, sillä petsihän ei peitäisi maalin jäämiä ollenkaan.
Vielä vähän lakkaa pinnassa |
Tuolin osat maalin- ja lakanpoiston jälkeen
Kuvien oton jälkeen olen vielä poistanut sinisen maalia liitoksista |
Tuolin väriportaikko
Kommentit
Lähetä kommentti