Tuolien alkuperäinen kunto |
huomaani.
Kantti ja juutti pois otettuna |
Runkoja oltiin aloitettu verhoilemaan sen verta, että niissä oli satulavyöt, juutti ja etureunassa kantti. Purin kaikki pois, koska asiakkaan kanssa oltiin sovittu tehtävän tuolit teollisesti. Sitten alkoin järjetön hiomisprosessi. Rungot olivat kutakuinkin veistotaltan jäljiltä, joten siloteltavaa ja karheita kohtia löytyi. Hion rungot käsin ensin karkeammalla 180 paperilla ja viimeistelin 240 paperilla. Ei riittänyt päivä, eikä pari kunnes sain hiottua rungot hyvän näköisiksi ja tuntuisiksi. Seuraavaksi piti sekoitella vaalea petsi. Sekoitin Herdinsin vesipetseistä koivun ja tumman pähkinän sävyä ehkä suhteessä 1/10. Koivun sävy yksinään oli liian mitäänsanomaton, joten lisäsin lorauksen tumman pähkinän sävyä. Petsauksen jälkeen lakkasin rungot Helo 40 Aqua puolikiiltävällä lakalla kolme kertaa, jonka jälkeen tein kevyen välihionnan. Neljännen ja viimeisen kerroksen vedin ohennetulla versiolla samaisesta lakaista ja näin pintakäsittely oli valmis.
Pintakäsittelyn ollessa valmis sain aloittaa vihdoin pehmustuksen. Olin innoissani, sillä en ollut aikaisemmin koonnut tuolin pehmustusta useista eri vaahtomuovin ja limin kerroksista. Pohjaan tuli kumivyöt ja vöiden päälle laminaatin. Vöitä laitettiin alkuperäisestä poiketen 5 pituussuuntaan ja 3 poikittaisuuntaan. Sen päälle liimattiin koko pohjaan 10mm 75 limi kuitenkin käsinojien ja takaselän reunoilta noin sentin sisempänä. Seuraavaksi aloitettiin suunnittelemaan miten tekisimme muodon tuolin istuimeen. Tuolin etulaitaan laitoimme samasta limistä kaksi korotuspalaa ja limistä siksi, että etureunaan kohdistuu enemmän rasitusta siitä noustessa ja istuessa. Limipalat hoitivat vähän saman asian kuin reunatukiompeleet perinteisessä tuolissa. Limipalojen perään tuli E-30/10mm vaahtomuovista vielä kaksi eri kokoista korotuspalaa. Viimeiseksi korotuspalojen päälle E-30/50mm vaahtomuovista koko istuimen kokoinen pala, joka viistettiin reunoista 150mm matkalta.
Kumivyöt ja laminaatti niiden päällä |
Limit koko pohjassa, sekä korotuspalat |
Vaahtomuoviset korotuspalat ja 50 mm vaahtomuovi ja vanu istuimeen liimattuna. |
Päätimme verhoilla istuimen kokonaan valmiiksi ennen verhoilulistojen laittoa paikoilleen. Vaahtomuovin päälle tuli 100g vanu ja beige plyysikangas. Suojasin istuimen kankaan muovilla väliaikaisesti, sillä selkänojan vaahtomuoveja piti liimailla yms.
Selkänojan teon aloitin verhoilulistojen kiinnityksellä. Listat olivat ennen raskasnaulaimella ammuttu kiinni, mutta listoja joutui hieman muokkaamaan, joten ruuvasin ne kiinni. Seuraavaksi kiinnitin kantavat kankaat tuolin etuselkiin. Kaarevan muodon vuoksi selkiin valikoitui kantava kangas vöiden sijasta. Kantavan kankaan jälkeen tein muotopalat 10mm vaahtomuovista tuolin "korviin" ja käsinojan alaosaan. Niiden päälle liimasin kevyesti E 25/30mm vaahtomuovit. Nidoin vaahtomuovien reunat siististi kiinni runkoon, jonka jälkeen leikkasin ja liimasin vanut vaahtomuovien päälle. Näin tuli etuselkien pehmustus valmiiksi.
Tuoleihin tulevaa beigeä plyysikangasta oli alunperin valmiiksi x-määrä, joten jouduin sovittamaan kyseiselle määrällä tuoleihin tulevat palat. Sisäkäsinojien pala piti siis tehdä kahdesta osasta, jotta kangas riittäisi koko tuoleihin. Pehmustuksen tultua valmiiksi menin siis leikkaamaan ja ompelemaan kyseiset palat sekä etuselän palat. Silitin sisäkäsinojien saumat auki ennen kiinnitystä. Heftasin ja nidoin kankaat paikoilleen. Seuraavaksi pääsin kokonaan uuden asian pariin, sillä naulanauhalistojen. Kiinnitin naulanauhalistat etuselkiin ja istuimen etulaitaan.
Ennen kuin iskin takaselkien kimppuun tein pienet käsinojat valmiiksi. Tasoitin kaarevan muodon limin palasilla ja päälle tuli viistetty HR 35/30mm vaahtomuovi. Sitten vanu, kangas ja naulanauhalistat paikoilleen ja niistä tuli valmiit.
Kaavoitin ensin takaselkiin tulevat pahvit muovin avulla niiden muotojen vuoksi. Kaavoituksen ansiosta sain myös heti ensi yrittämällä oikean kokoiset ja muotoiset palat takaselkiin. Pahvien kiinnityksen jälkeen leikkasin vanut takaselkiin. Kiinnitin ne ja seuraavaksi heftasin kankaat kiinni. Yritin tähdätä etuselän sivukäsinojien saumat ja takaselän käsinojien saumat samaan kohtaan. Nidoin kankaat kiinni ja naulasin naulanauhalistat paikoilleen.
Puolen toista kuukauden urakka oli vihdoin valmis !
Kommentit
Lähetä kommentti