Ruhjeisia sormia, lahoa ja rakennuslaastia..
Tämä pöytä osasi yllättää täysin, että minut niinkuin opettajammekin. Hyvin yksinkertaiselta vaikuttava työ muuttuikin työvaiheiltaa paljon monimutkasemmaksi kuin osasin odottaa.
Purin pöydän osiin. Kansi lähti helposti, sillä se oli kiinnitetty ruuvein. Mutta jalkojen ja välipuun irroittaminen toisistaan oli työlästä, sillä kiilat oltiin todennäkösesti liimattu. Ne eivät liikkuneet suuntaan tai toiseen, vaikka kuinka "hakkasin". Onneksi osastolta löytyy myös miehiä.
Purkamisen jälkeen hioin käsihiomakoneella jokaisen osan maalipinnan ns. rikki. Tämän jälkeen aloimme ihmettellä jaloista löytyneiden kestopuu korotusten tarkoitusta. Päätimme repiä ne irti, sillä niiden alta oltiin kitattu reilusti ja kitti pitäisi uusia. Tästä alkoikin se mielenkiintoinen osuus. Tämä "kitti" ei ollutkaan aivan kittiä, vaan rakennuslaastia. Päätellen siitä että talttaani tuli jo parin ensimmäisen iskun aikana mojovia lovia.. Sitten etsittiin kissojen ja koirien kanssa homman sopiavia valmiiksi rikkinäisiä työkaluja ja näin homma pääsi jatkumaan.
Kestopuut olivat nauloilla kiinni, jotka jouduin kaivamaan esiin ja irroittamaan ennekuin sain kestopuut irti. |
Laastin poistoa |
Laastia oli "parhaimmillaan" 35 mm syvyydessä |
Tässä kuvassa näkyy hyvin laho ja madonsyömät Klikkaa suuremmaksi |
Kestopuiden irroittamisen jälkeen huomasin, ettei laastia oltu säästelty, löytyi sitä jaloista 35 mm syvyydestä saakka. Lisäksi jalat olivat lahoa täynnä ja madonsyömät.
Kommentit
Lähetä kommentti