Siirry pääsisältöön

Syksyn muita koulutöitäni

  Tein syksyn aikana muutamia pienempiä töitä emma-tuolin ja museon huonekalujen ohella. Kerron tässä nyt lyhyesti niistä. Lisäksi huomasin, etten viime huhti-toukokuulta ole epähuomiossa oikein päivittäny mitään tekemisiäni. Olin tuona aikana työssäoppimassa yhdessä verhoomossa, josta en tule tekemään erillistä postausta verhoilijan toivetta kunnioittaen. Huomioikaa, että pyydän aina luvan kuvata uusissa paikoissa, ja kysyn myös mahdollisuudesta julkaista kuvia/tekstiä blogissani. Suoritin keväällä myös kaksi näyttöä. Toinen näytöistä oli tuo työssäoppiminen ja toinen oli koululla tehty ns. keittiötuoli. Molemmista näytöistä sain 4 (asteikolla 1-5).

Syyslukukauden töitä


  Nyt sitten varsinaisiin töihin. Jospa aloitetaan syksystä. Aloitin syksyllä ennen museon huonekalujen saapumista perinteistä emma-tuolia. Tuolissa oli osittain vanhaa pehmustusta istuimessa mutta muuten se oli aika rungoillaan. Korjasin tuolista pintapehmustuksen istuimesta ja tein siihen meriheinällä etuselän pehmustuksen ja ehdin aloittamaan käsinojien pehmusta hieman. Tuoli jäi kesken, sillä museon huonekalut saapuivat tässä kohtaa ja jatkoin niiden tekemistä.

Kaikista työvaiheista, joita tähän tuoliin tein ei ole valitettvasti kuvia. Ne olivat hävinneet jonnekkin.

  Olen tehnyt myös paljon pieniä välitöitä pehmolelujen muodossa. En juurikaan ollut päässyt ompelemaan kesällä tai syksyn aikana kunnolla, joten nämä olivat hyviä harjoitustöitä (ja joululahjoja).

Lila-nalle ei ole minun  tekemäni, vaan luokkakaverini Tiinan.

  Tein myös ennen joulua nopsaan pari istuinlätkää. Niihin oli leikattu kankaat valmiiksi ja pehmustukseen tehty tarvittavat toimenpiteet. Minulle jäi vain kankaiden kiinnitys.


  Yhden veneen patjan myös tein tammikuun ensimmäisellä viikolla. Olin aloittanut ensimmäisenä vuonna yhdessä veneenpatja projektissa, mutta minut oltiin vedetty siitä pois johonkin toiseen kiireellisempään projektiin. Veneenpatjat työnä ovat sellaiset, jotka opettajat mielellään teettävät mahdollisuuksien mukaan jokaisella oppilaalla. Itse olin päässyt luistamaan jotenkin aina pois, mutta nyt oli kohdattava veneenpatja.
  Patja oli tarkoitus verhoilla keinonahalla. Siihen myös tuli kahta eri keinonahkaa, pohjaan verkkomaista kangasta ja patjan sisään oli ommeltuna tarranauhaa. Vanhat vaahtomuovit säilytettiin patjoista. Ne vain hyörytettiin. Patjoja siis oli kaksi ja tein niistä toisen.
  Kaavoitin patjan hupun vanhojen keinareiden mukaan. Kopioin vanhoista hupun palasista muokkauksineen kappaleet uudelle keinonahalle. Viimeistelin myös osan uudelleen kaavoitetuista kappaleista vaahtomuovipatjojen päällä. Pohjaan ompelin vetoketjun, tarranauhan toisen puolen ja kolmet tarranauhapalat. Päällipuolle ompelin istuimen kankaat yhteen niin, että tarranauhan toinen puoli tuli samaan saumaan. Tähän ompelin vielä kiinni etukapan ja etukappaan pohjakankaan. Seuraavaksi ompelin loput kapat yhdeksi pötköksi ja yhdistin ne koko muuhun osaan. En muista enää jouduinko korjailemaan huppua, mutta sen ollessa valmis ja puettuna oikein höyrytin sitä vielä varovasti.



  Olin tenhyt aikaisemmin harjoituksena myöskin vähän vastaavanlaisen penkin keinonahasta. Alla kuva siitä.


Kevään näyttötyö


  Palasimme keväällä kesken työssäoppimisen koululle alustavasti 2-3 päiväksi tekemään näyttöä. Näyttötehtävänannossa kaikille annettiin valmiiksi purettu runko, materiaalit mistä tehdä sekä ohjeistus paperisena. Kankaana toimi raita kangas. Aikaa näytön tekemiseen oli kaksi päivää ja tarvittaessa kolmaskin päivä irtoaisi. 

Alla näyttössäni käyttämä selostus työvaiheista
  1. Mittasin verhoilulistan pituuden tuolista. Sahasin vannesahalla sopivan mittaisen listan pätkän puulistasta. Merkitsin tuoliin verhoilulistan paikan, ruuvien paikat ja porasin reijät. Hion listan reunat pyöreiksi. Kiinnitin listan ruuveilla ja pienellä määrällä liimaa. Ennen listan kiinnitystä tein vaiheen nro 2.


 2. Aloitin rapsuttamalla vanhojen vaahtomuovien jämät pois rungosta. Nidoin istuimeen ensin pitkittäissuuntaan tekstiilikumivyöt. Sen jälkeen poikittaisuuntaan. Kiristin vyöt käsin. Laminaatin nidoin vöiden päälle jättäen reunoihin mahd. paljon puuta näkyviin vaahtomuovin liimauspintaa varten.





  3. Nidoin selkänojan etupuolelle joustavammat kuin istuimeen tulleet tekstiilikumivyöt kiinni. Kiristin vyöt käsin.





  4. Mittasin istuimen ja selkänojan leveimmät kohdat pituus- ja leveyssuuntaan. Lisäsin mittoihin sentin, jotta vaahtomuovi tulisi puoli senttiä yli reunojen. Sahasin vaahtomuovit. Sovitin paikoilleen ja muokkasin ne oikean mallisiksi, sekä viistin istuimen vaahtomuovin takareunasta 20 cm matkalta niin, että takareunan vaahtomuovi jäi 3 cm paksuiseksi.
  5. Liimasin istuimen vaahtomuovin paikoilleen. Istuin tuoliin ja merkitsin selkänojaan mielestäni hyvät ja tukea antavat paikat poikittaisille tekstiilikumivöille. Nidoin ne kiinni, jonka jälkeen nidoin selkään laminaatin kiinni vöiden päälle. 

  6. Mittasin tuolista I, Ik, ES, ESk ja TS. Lisäsin mittoihin sauma- ja nitomisvarat. Tein suuntaantavan kangasmenekin ja leikkasin kankaat huomioiden kankaan raportin. Sovitin istuimeen istuimen kankaat ja leikkasin ne oikean muotoisiksi. Ompelin istuimen yhdyssaumat, sovitin, korjasin ja leikkasin selän tolppakohdat. Ompelin katesaumat. 




  7. Liimasin ensin selän vaahtomuovin yläreunan kiinni. Sitten lopun vaahtomuovin. Ompelin ES ja TS yhteen yläreunoistaan. Kaavoitin kapat. Ompelin kapat yhteen ES+TS kanssa, jättäen takaselästä ompelemati 20 cm matkalta. Sovitin ja tein katesaumat.





  8. Mittasin ja leikkasin vanut ja pahvin. Nidoin pahvin yläreunasta reiluun puoleen väliin selkää kiinni. Liimasin istuimen vanun ja selän vanun. Takaselästä liimasin vanun vain pääosin pahviin. Revein vanun siistiksi.






  9. Kiinnitin ensin istuimen kankaan. Mittasin valitsemani keskiraidan keskelle tuolin sarjoja. Nidoin kankaan ensin jokaisen sivun keskeltä kiinni. Keskeltä etenin kulmia kohden. Kulmat leikkasin tuolin jalan puolelta kulmaa kohden. Keskitin istuimen kanssa selän hupun ja nidoin etuselän ensin kiinni. Nidoin pahvin ja vanun kiinni alas asti, jonka jälkeen kiinnitin takaselän.


 10. Ompelin käsin takaselän auki olevan pätkän piilo-ompelein kiinni. Samoin kuin Ik:n ja ESk:n välisen sauman. Kuumaliimasin varoiksi muutamat kulman leikkuissa jääneet langan pätkät kiinni heftaneulan avulla.


Sain näyttötyön valmiiksi kahdessa koulupäivässä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Askon Marjatta-tuolit

  Otin keväällä vastaan ensimmäisen varsinaisen "asiakastyön" kotioloissa tehtäväksi. Tuoli pari paljastui Ilmari Lappalaisen Askolle suunnittelemiksi Marjatta -tuoleiksi. Tuoleihin oli aikaisemmin ainoastaan laitettu uusi istuimen kangas vanhan päälle muuten tuolit olivat alkuperäiskunnossa.   Ensimmäisenä irroitin käsinojarakenteen tuoleista. Kävi ilmi, että käsinojia pitävistä ruuveista oli osa mennyt katki, osa vääntyneet ja osassa talttapää kanta oli hirvessä kunnossa, joten päätin vaihtaa kaikki ruuvit uusiin. Myöskin käsinojien ruuvin kantoja peittäneistä puunapeista osa oli hävöksissä ja osa mureni niitä irroittaessani. Päätin myös uusia ne kaikki. Löytäessäni sopivan kokoiset puunapit alkoi armoton petsien sekoittelu. Pitihän nappien väri saada sopimaan käsinojien värin kanssa. Onnistuin ja vielä lopuksi lakkasin nupit muutamaan otteeseen.   Kun lähdin purkamaan tuolien verhoiltuja runkoja paljastui mistä niiden hurja paino johtui. Pehmustus oli vaahtokum

Keinutuoli -kolmas oma restaurointityö

Kun veljesi kinaavat.. saat itsesi työllistettyä. Ainakin siinä tapauksessa, jos toinen veljistäsi yrittää heittää toista keinutuolilla. Arvatenkin saattaa, ettei se reippaasti yli 100 -vuotias keinutuoli vanhus selviä ilmalennosta vaurioitta.. Lopputulos toinen jalas poikki oksakohdasta Keinutuolin historiaa: Malli: Nakkilan keinutuoli Keinutuolin aikaisin historia ei ole ihan tiedossa, kuin siltä ajalta, kun isoäiti (80.v) muistaa. Keinutuoli on peräisin Kokemäeltä Luodonperästä. Tässä keinutuolissa on mm. istunut isoisoäitini ja isoisoisäni hääkuvassaan. Keinutuoli siis on ollut suvussa todella kauan ja isoäitini arveli keinutuolin olleen talossa jo silloin kun isoisoäitini ja isoisoisäni sinne ovat muuttaneet. Isoisovanhempieni kuoltua isoäitini peri keinutuolin ja lopulta keinutuoli löysi tiensä kotini tupaan.  Löysin googlailessani nettisivun, jossa oli mielenkiintoista tietoa Nakkilan puusepistä, joka linkittyy mielestäni tähän kienutuoliin.  http://www.k

Työssäoppimisen toinen kuukausi

Jatketaan siitä mihin jäätiin eli verhousta vaille valmiista K-tuolista.. Neljäs työ jatkuu: K-tuoli Kankaat sekä taustapahvi ja vanu leikattuina    Liinauksen sain siis valmiiksi maaliskuun puolella, joten kankaalla verhoilu jäi huhtikuun hommiksi. Ensin kaavoitin palat kankaalle. Verhoiluun käytetty kangas oli ruudullista villakangasta, joten esimerkiksi ruutujen jatkuvuus ja osuvuus kaavoitus vaiheessa on tärkeää ottaa huomioon. Kankaiden leikkuun jälkeen ompelin tereet. Päätimme Rositan kanssa laittaa tereen kiertämään koko istuimen myös käsinojat. Käsinojien kierto kohdassa tulikin sopivaa haastetta ompeluun. Kun tere oli valmiina ommeltuna, pyrin mallaamaan tereen ja istuin kankaan ruudukon kohdilleen. Pakko myöntää, että tuli muutamaan otteeseen purettua ennenkuin sain ruudukon täsmäämään tasan oikein. Seuraavaksi ompelin kapat kiinni istuin kankaaseen. Siinäkin ruudukon mallailun kanssa meni oma aikansa.   Vihdoin, kun koko istuin tereineen ja kappoineen oli val