Sain ensimmäiseksi asiakastyöksi pehmeäreunaisen ja kaareva selkäisen tuolin, jossa oli piirteitä sekä Emma- että Simpukka-tuolista. Aloin kutsua tuolia siis Sempukaksi. Tuoli oli tarkoitus vain päällystää. Beigeän plyysin oli tarkoitus vaihtua rosaan kankaaseen. Helmankin sai lähteä, jotta tuolin kauniit sirot jalat tulisivat esille. Istuimen etulaitaan tulisi tereen sijaan nyöri.
Ensin purin takaselän irti, jonka jälkeen istuimen. Tuolin etuselkä paljastuiki mielenkiintoiseksi. Se oli peräti neljä kertaa verhoiltu päälle uusiksi. Purin kolme ensimmäistä kerrosta pois, mutta jätin alimman todennäköisesti myös alkuperäisen kankaan paikoilleen.
|
Istuin purettuna ja kaksi kangasta poistettuna selästä, joiden alta paljastui tämä kaunokainen. |
|
Kuva: Tiina Alasaari-Jääskeläinen, joka oli
pulpettikaverini |
Vaikka tarkoitus olikin päällystää päätimme korjata istuimen epätasaisuudet harmaa vanulla. Liinasin harmaa vanun paikoilleen ja vielä 100g vanu istuimeen liinauksen päälle. Leikkasin kankaat ja aloitin päällystämisen istuimesta. Istuimen ja istuin kapan kankaat mitoitin oikean malliseksi tuolin päällä. Seuraavaksi ompelin koneella istuimen kankaaseen nyörin kiinni, joka oli aivan uusi juttu minulle. Olin aikaisemmin ommellut vain käsin nyörejä kiinni. Nyörin ollessa ommeltu sentin päähän istuimen kankaan reunasta ompelin kapan kiinni siihen. Sovitin istuin kankaita tuoliin ja ihan mukiin se meni. Pieniä huomautuksia löyty, joita olisin halunnut korjata, mutta opettajan mielestä ei tarvinnut. Esimerkiksi en tajunnut ommeltaessa nyöriä, että sitä kannatta kiertää kokoajan tiukemmalle kierteelle. Nyt lopputulos oli paikoittain sen näköinen, että nyöri on hieman aukinainen. Muuten istuin istui hyvin tuoliin. Ompelin istuin kankaiden saumavarat istuimen etureunaan kiinni ja niittasin istuimen heftiin.
|
Eri työvaiheita |
|
Istuimen pintapehmustus korjattuna ja selkänojaan laitettu vanu. |
|
Istuimen kankaan sovitusta |
|
Selkänojan kankaan asettelua lankasuoraan, jota se kuvassa ei ole. |
|
Istuinkankaiden asettelua |
Alkaessani tehdä selkänojaa huomasin ensimmäisenä mittausvirheen. En ollut osannut ottaa huomioo, kuinka kaarevuus lisää huomattavasti kangaspalan kokoa. Selkänojan alaosan palkkien kohtaalle ei kangas riittänytkään. En ole koskaan tehnyt vastaavaa virhettä, mutta kerta se ensimmäinenkin. Voin sanoa, että otti päähän ihan kunnolla. Ompelin sitten lisäpalat kumpaankin alakulmaan. Onneksi sauma ei pahasti näkynyt lopputuloksessa, sillä kangas oli hieman nukkamainen. Nukkamaisuuden ansiosta sain hieman peitettyä tehtyä saumaa. Etuselkä oli muutoinkin hankala kiinnittää. Kaarevuus toi hieman ongelmia. Lisäksi selässä olevat seitsemän nappia pakottivat hieman löysäämään etuselän kangasta. Viimiseksi kiinnitin takaselän pahvin niittaamalla ja kankaan käsinompelemalla.
|
Nappien paikkojen suunnittelua |
|
Takaselän erityövaiheita |
|
Sempukka valmiina |
Kommentit
Lähetä kommentti